Vesivoiman hyväksyttävyys

Vesivoimaa on pidetty ja pidetään yhä ympäristöystävällisenä energiamuotona. Vesisähköä myös markkinoidaan vihreänä sähkönä. Mutta millaiset ovat mielikuvien ja väitteiden perusteet?

Vesivoimalla tuotettu sähkö on rakentamisen jälkeen todellakin erittäin vähäpäästöistä – mutta ei aivan päästötöntä silloinkaan. Sen sijaan rakentamisvaihe tekee vesisähköstä kaikkialla runsashaitallista. Haittojen suuruus riippuu paikasta, ympäröivän alueen laadusta ja myös tarkasteltavasta asiasta ja näkökulmasta. Pohdin tässä paria vähemmän julkisuudessa käsiteltyä vesivoiman seurausta; lohitalouden katoamista ja ilmastonmuutoksen vahvistamista.

Suurten jokien patoaminen aiheutti vuosisataisen historian omaavissa kylissä yllätyksen, jollaista tuskin asukkaat ymmärsivät odottaa. Lohi ei noussutkaan. Sadoilta lohitiloilta elämisen edellytykset loppuivat kokonaan. Siinä sivussa hiljeni kokonaisia kyliä. Rikkaista tuli köyhiä, kausityöllistyneistä täystyöttömiä tai alanvaihtajia. Loheen perustunut talous, kaupankäynti, vaihdanta ja vuosirytmi hävisivät. Koko kulttuuri katosi. Itsemurhiakin tehtiin.

Muutoksen laajuutta on vaikea edes käsittää, sillä sama tapahtui vesistöalue kerrallaan, lähes koko pohjoisessa Suomessa. Yksi suurimpia ihmisten elämää muuttaneita asioita Suomen asutushistoriassa oli nimenomaan vesivoiman rakentamisen aikaansaama muutos ja muuttoliike. Vastaavia murroksia ovat Amerikan siirtolaisuuden, ”kultakuumeen”, jälkeen, olleet vain sotien jälkeinen asutustilojen perustaminen ja 1960-luvulla alkanut maaseudun kurjistaminen muuttoliikkeineen.

Suopohjille nostetut tekoaltaat aiheuttivat vain harvoin ihmisasutusten siirtoja. Eläimille ja luonnolle veden nousu soille tietysti oli tuhoisaa. Tuhoisaa se oli myös poronhoidolle. Pahiten muuttuivat Lokan ja Porttipahdan tienoot. Jättiläisaltaiden alle jäi laidunten ja yhden kylän lisäksi mm. Euroopan suurin ja ehkä monimuotoisin suo, Posoaapa.

Harvemmin on ymmärretty vesivoiman tuottavan runsaasti kasvihuonekaasupäästöjä. Päästöt syntyvät tekoaltaiden pohjissa ja säännösteltyjen vesien vaihtelevan vedenpinnan korkeuden vuoksi. Erityisen ongelmallisen suomaalle perustetuista tekoaltaista tekee metaani. Kun esimerkiksi Pohjolan Voima mielellään esittelee Kanadalaisia tutkimustuloksia siitä, kuinka vähän päästöjä tekoaltaista lähtee, on hyvä muistaa toisenlainen todellisuus.

Altaiden päästöt riippuvat täysin pohjamaan laadusta. Jos allas perustetaan kivennäismaalle, voivat päästöt jäädä pieniksikin. Turvemailla, soilla, tilanne on tyystin toinen. Altaisiin jäävä turve muhii metaaniksi. Veden korkeusvaihtelut irrottavat orgaanista turveainesta myös rannasta; niin altaiden, säännösteltyjen järvien kuin virtojenkin rannoista. Irronnut moska kulkeutuu syvänteisiin, yhdessä ojituksista tai turpeenkaivuualueilta liikkeelle lähteneen aineksen kanssa. Lietteen hajotusta tekevät bakteerit kuluttavat hapen viimeistään talvella loppuun. Silloin alkaa metaanin tuotanto. Pahimmillaan metaania on niin paljon, että pilkkiavannolla voi sytyttää vedestä kuplivan kaasun liekkiin.

Eivätkä ongelmat pääty metaaniin. Hapettomista pohjista irtoaa myös fosforia, joka rehevöittää vesistöjä. Erityisongelma on turvemaasta irtoava elohopea. Bakteerit metyloivat elohopean sen vaarallisimpaan muotoon, metyylielohopeaksi. Lopputuloksesta on näyttöä ympäri Suomen järviä. Kala on syömäkelvotonta.

Lokan petokalat olivat vuosikymmeniä syömis- tai myyntikiellossa liiallisten elohopeamäärien vuoksi. Pääosin soiden ojituksen vuoksi, elohopeaa on etelämpänäkin liikaa. Erityisesti maan keski- ja pohjoisosien turvemaa-alueilla lähes jokaisen järven isommissa petokaloissa on elohopeaa niin paljon, että niiden runsasta syömistä pitäisi välttää.

Uusi vesisähkö ei ole ympäristöystävällistä eikä sitä ole enää tarpeellista lisää rakentaa. Ja vanhassakin on ongelmia. Vesisähköä tuottavat firmat eivät ole olleet oma-aloitteisia tehdäkseen vaelluskaloille välttämättömiä ohituksia vanhojen voimaloiden ohi. Ympäristövirtaama on tuore termi, jolla kuvataan sitä, että riittävä määrä vettä kulkee voimalan ohi, luontaisen kaltaista ohitusuomaa pitkin. Jatkossa jokaiseen vanhaan voimalaan tulisi saada tällainen, vesieliöille padon ohi pääsemisen mahdollistava väylä.

Ekoenergian vesisähkö on kuluttajan keino vaatia paremmin luonnon huomioivaa sähköä. Valitettavasti esimerkiksi VR ei ole vieläkään vaihtanut likaista sähköään puhtaampaan. Ruotsissa junat ovat kulkeneet sertifioidulla sähköllä jo pitkään. Miksiköhän Suomi tulee aina vasta kaukana perässä? Sama pätee haluun rakentaa uusia vesivoimaloita. Suomessa populistipoliitikot nostavat Kollajan ja Vuotoksen jo aikaa sitten historian roskakoriin haudatut voimalahankkeet puheisiin yhä uudestaan ja uudestaan. Muualla maailmassa vesivoimaloita puretaan, koska virtaava vesi tuottaa luonnontilassa ihmisille enemmän hyötyä kuin valjastettuna. Koskahan Suomi putoaisi puusta?

Risto Sulkava, FT, PhD
Suomen luonnonsuojeluliitto puheenjohtaja